Mäyrät (pojat 2012-2013)

Mäyrissä pelaa vuonna 2012 ja 2013 syntyneitä poikia. Kesäkaudella Mäyrät pelasi Palloliiton piirisarjaa kahdella eri peliryhmällä: mustat haastetasolla ja vihreät harrastetasolla ja tarpeen mukaan kokoonpanoja täydennettiin toisen peliryhmän pelaajilla.
Talvella Mäyrät pelaa 11v11 talvisarjaa haastetasolla ja uutena lajina futsalsarjaa harrastetasolla. Vuoden kohokohta on jo monta vuotta ollut heinäkuussa Helsinki Cup -turnaus, minkä lisäksi Mäyrät on osallistunut pienempiin turnauksiin lähialueilla sekä syksyllä ensimmäistä kertaa yön yli turnaukseen Vierumäellä.
Mäyrät harjoittelee kahdesti viikossa, mikä mahdollistaa myös muut harrastukset kuin jalkapallon. Kesäkaudella 2026 Mäyrät harjoittelevat tiistaisin ja sunnuntaisin Latokartanon tekonurmella.
Mäyrien päävalmentajan toimii Paavo Pulkkinen, apuvalmentajana Ala Khalid ja lisäksi pelaajien vanhempia toimii taustajoukoissa apuvalmentajina ja muissa tehtävissä.
Moni mäyräpelaaja on ollut joukkueessa jo yli puolet elämästään. Iloinen ryhmähenki ja mahdollisuus harrastaa jalkapalloa saman joukkueen sisällä tavoitteellisemmin tai rennommin on ilahduttavasti kuitenkin tuonut joukkueeseen myös tuoreempia pelaajia.
Uudet pelaajat ovat tervetulleita mukaan ja yhteyttä voi ottaa joukkueenjohtaja Anuun (herto.mayrat@gmail.com)

YHTEYSTIEDOT

HERTON JUNIORITOIMINTA

Sampo Salmi, junioripäällikkö
sampo.salmi(at)herto.fi
puh. 040 350 2910
herto.juniorit(at)gmail.com

HERTON PUHEENJOHTAJA

Toni Rautiainen
toni.rautiainen(at)kolumbus.fi

PIENIMMÄT JUNNUT
(tytöt ja pojat)

PERHEFUTIS, KAUSI 2026
(2022-2023 SYNTYNEET) 

sampo.salmi(at)gmail.com

KARHUT (2021 SYNTYNEET)

Tiedottaja Karoliina
karhutherto@gmail.com

KETUT (2020 SYNTYNEET) 

Tiedottaja Janika
ketutherto(at)gmail.com

SUDET (2019 SYNTYNEET) 

Tiedottaja Aleksi
sudetherto@gmail.com

TYTTÖJEN
JOUKKUEET

SIILIT (TYTÖT 2017-2018) 

Tiedottaja Else
siilit.herto(at)gmail.com

ILVEKSET (TYTÖT 2015-2016) 

Tiedottaja Tuomas
herto.ilvekset(at)gmail.com

FUTSAL 1. DIVARI (TYTÖT 2007-2009) 

Tiedottaja Esko
esko.heiskanen(at)iki.fi

POIKIEN
JOUKKUEET

SOPULIT (2018 SYNTYNEET) 

Tiedottaja Julia
sopulit.herto(at)gmail.com

HIRVET (2017 SYNTYNEET) 

Joukkueenjohtaja Olli
herto.hirvet(at)gmail.com

AHMAT (2015-2016 SYNTYNEET) 

Tiedottaja Marienne
herto.ahmat(at)gmail.com

MAJAVAT (2014 SYNTYNEET) 

Joukkueenjohtaja Jori
herto.majavat(at)gmail.com

MÄYRÄT (2012 SYNTYNEET) 

Joukkueenjohtaja Anu
herto.mayrat(at)gmail.com

ORAVAT, YJ KULPS/HERTO
(2011 SYNTYNEET) 

Tiedottaja Saija
herto.oravat(at)gmail.com

A-JUNIORIT HerTo/Kulps YJ (U20)

Joukkueenjohtaja Kosmo Kähkönen
herto.p2007(at)gmail.com

AIKUISET


MIESTEN EDUSTUS, 5. DIVARI

Valmentaja Lari Pelanne
lari_pelanne(at)hotmail.com

IKÄMIEHET

Toni Rautiainen
toni.rautiainen(at)kolumbus.fi

NÄÄDÄT (NAISTEN HARRASTE)

Tiedottaja Outi
herto.naistenharraste(at)gmail.com

FUTSAL (MIEHET)

Yhteyshenkilö Jukka
jukka.saarelainen(at)gmail.com

PORTIMOT (AIKUISTEN HARRASTE)

Tiedottaja Sammeli
sammeli.heikkinen(at)gmail.com

Tiesithän, että HerTon joukkueiden eläinnimet on valikoitu Länsi-Herttoniemen kadunnimistöstä.

Scroll to Top