Perhefutis

Perhefutis

HerTo järjestää myös kaudella 2026 perhefutista pienille innokkaille liikkujille.

KETKÄ VOI TULLA MUKAAN?
Ryhmään mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä 15 perhettä ja lasten syntymävuodet voivat olla väliltä 2022-2023. Seuraavat ovat jonossa siltä varalta, että ryhmästä vapautuu tilaa. Jokaisella lapsella tulee olla yksi aikuinen mukana. Ilmoittautuminen tehdään lapsen nimellä.

MILLOIN ALKAA?
Perhefutis kokoontuu touko-syyskuussa torstaisin klo 17:30-18:30 Herttoniemen Urheilupuiston (Siilitie 12) nappulahiekalla. Ensimmäinen tapahtuma järjestetään 7.5.

MITÄ TEHDÄÄN?
Perhefutiksessa tutustutaan palloon eri tavoin, lapset tekevät liikkeitä yksin sekä oman aikuisen kanssa. Tavoitteena on iloinen yhdessä liikkuminen porukassa. Lapset osallistuvat toimintaan oman aikuisen vastuulla ja ilman aikuista ei harjoituksiin voi tulla. Toimintaan osallistuminen ei vaadi erityisiä varusteita – sisäpelikengät sekä liikkumiseen sopivat vaatteet riittävät.

 

MAKSUT JA ILMOITTAUTUMINEN
Kesän perhefutiksen hinta on 100 €  (sisältää jäsenmaksun)– tämä kattaa perhefutiksen talvikauden toiminnan. Maksut laskutetaan marraskuussa. Seura ei vakuuta toimintaan osallistujia. Ryhmään osallistuminen edellyttää, että ilmoittaa MyClubiin (appilla tai selaimella) viikoittain osallistuuko toimintaan vai ei.

Ilmoittaudu mukaan ottamalla yhteyttä alla olevaan sähköpostiin!

 

Lisätietoja:

Sampo Salmi
junioripäällikkkö

sampo.salmi@herto.fi
040 350 2910

YHTEYSTIEDOT

HERTON JUNIORITOIMINTA

Sampo Salmi, junioripäällikkö
sampo.salmi(at)herto.fi
puh. 040 350 2910
herto.juniorit(at)gmail.com

HERTON PUHEENJOHTAJA

Toni Rautiainen
toni.rautiainen(at)kolumbus.fi

PIENIMMÄT JUNNUT
(tytöt ja pojat)

PERHEFUTIS, KAUSI 2026
(2022-2023 SYNTYNEET) 

sampo.salmi(at)gmail.com

KARHUT (2021 SYNTYNEET)

Tiedottaja Karoliina
karhutherto@gmail.com

KETUT (2020 SYNTYNEET) 

Tiedottaja Janika
ketutherto(at)gmail.com

SUDET (2019 SYNTYNEET) 

Tiedottaja Aleksi
sudetherto@gmail.com

TYTTÖJEN
JOUKKUEET

SIILIT (TYTÖT 2017-2018) 

Tiedottaja Else
siilit.herto(at)gmail.com

ILVEKSET (TYTÖT 2015-2016) 

Tiedottaja Tuomas
herto.ilvekset(at)gmail.com

FUTSAL 1. DIVARI (TYTÖT 2007-2009) 

Tiedottaja Esko
esko.heiskanen(at)iki.fi

POIKIEN
JOUKKUEET

SOPULIT (2018 SYNTYNEET) 

Tiedottaja Julia
sopulit.herto(at)gmail.com

HIRVET (2017 SYNTYNEET) 

Joukkueenjohtaja Olli
herto.hirvet(at)gmail.com

AHMAT (2015-2016 SYNTYNEET) 

Tiedottaja Marienne
herto.ahmat(at)gmail.com

MAJAVAT (2014 SYNTYNEET) 

Joukkueenjohtaja Jori
herto.majavat(at)gmail.com

MÄYRÄT (2012 SYNTYNEET) 

Joukkueenjohtaja Anu
herto.mayrat(at)gmail.com

ORAVAT, YJ KULPS/HERTO
(2011 SYNTYNEET) 

Tiedottaja Saija
herto.oravat(at)gmail.com

A-JUNIORIT HerTo/Kulps YJ (U20)

Joukkueenjohtaja Kosmo Kähkönen
herto.p2007(at)gmail.com

AIKUISET


MIESTEN EDUSTUS, 5. DIVARI

Valmentaja Lari Pelanne
lari_pelanne(at)hotmail.com

IKÄMIEHET

Toni Rautiainen
toni.rautiainen(at)kolumbus.fi

NÄÄDÄT (NAISTEN HARRASTE)

Tiedottaja Outi
herto.naistenharraste(at)gmail.com

FUTSAL (MIEHET)

Yhteyshenkilö Jukka
jukka.saarelainen(at)gmail.com

PORTIMOT (AIKUISTEN HARRASTE)

Tiedottaja Sammeli
sammeli.heikkinen(at)gmail.com

Tiesithän, että HerTon joukkueiden eläinnimet on valikoitu Länsi-Herttoniemen kadunnimistöstä.

Scroll to Top